Tiistaina oli aikainen herätys, sillä kanoottisoutelulle ja viidakkokävelylle lähtö oli 7.15. Kanootti oli kaiverrettu yhdestä puusta ja istuttiin siinä peräkkäin pienillä penkeillä. Nähtiin paljon lintuja (mm. Kuningaskalastajia), pari apinaa ja krokotiilejä. Ei niitä meidän soutelu hirvesti häirinny, kun ne otti aurinkoa rannalla tai ui vierestä.
Soutelu kesti n. tunnin ja sen jälkeen kävelimme viidakossa tunnin verran. Nähtiin kauriita ja lisää lintuja. Kävely oli ihan jännää, sillä jos sarvikuono ois sattunu vastaan ja hyökkäämään, niin ois pitäny aika nopeesti löytää puu jonne pystyy kiipeemään. Ei onneks tarvittu kiipeilijän taitoja.
Kävelylenkki päättyi elefanttien kasvatuskeskukseen, jossa oli kaksi ihan pikkuruista norsua. Muutaman kuukauden ikäsiä ja ne sai kävellä vapaana siellä keskuksen alueella.
Iltapäivälle oltiin varattu 4h jeeppisafari. Meitä oli 7 henkeä yhdessä autossa ja ajettiin viidakossa bongaillen eläimiä. Tällä kertaa oli parempi tuuri kuin kävelyreissulla, sillä nähtiin villisikoja, enemmän kauriita, erilaisia apinoita ja lintuja, liskoja ja sarvikuono. Jep. Yksisarvinen sarvikuono mussutteli heinää tien vieressä. Oli todella hieno eläin ja kaikki vaan hiljeni ottamaan kuvia.
Keskiviikkona oli rauhallinen aamu ja mitään ei oltu suunniteltu ennen klo 11, eli olis voinu nukkua myöhään. Kaikki oltiin kuitenkin hereillä viimeistään seiskalta, joten mentiin aamupalalle joenrantaan. Ihailtiin isoa krokotiilia, joka otti aurinkoa rannalla.
Yhdeltätoista saapui norsut rantaan ja päästiin kylpemään niiden kanssa. Mä ja Anniina mentiin kiivettiin eka norsun kyytiin. Oli ihan tosi kivaa istua norsun kyydissä samalla, kun se heitteli vettä kärsällään. Kylvyn jälkeen (ja suihkun, kun joen vesi ei todennäköisesti ollut kaikista puhtainta) istuuduimme rantaravintolaan pelaamaan korttia ja syömään momoja.
Iltapäivällä oli norsusafari. Meitä oli siis neljä norsun selässä ja menimme viidakkoon bongailemaan lisää villieläimiä. Neljänneksi meidän tyttöporukkaan pääsi kukas muukaan kuin ruotsalainen poika. Tosi hipsteri mustavalkoraitapaitaa, silmälaseja ja fjällrävenin reppua myöten. Se oli myös opiskellu graafista suunnitteluu, mut nyt haluu helpottaa liikuntarajoitteisten arkielämää eri tavoin.
No joo jäi siitä norsusafarista muutaki mieleen. Mm norsujen kävely on epämukavaa, nähtiin sarvikuono kahdesti ja yks norsu sekos niin, että kyytiläiset oli täytyny pelastaa sen selästä toisten norsujen kyytiin. Eli oikein onnistunut safari.
Illalla syötiin taas hyvin ja seuraavana aamuna palattiin Kathmanduun.