30 elokuuta 2012

Lettuja aamiaiseksi

Tanaan on ollu aika mielenkiintoinen paiva. Kaikki alkoi aamusta, kun menin 5.55 alas auttamaan aamupalan laitossa, niin kaikki hommat oliki jo tehty. En tasta hammentynyt, vaan paatin menna takaisin nukkumaan. Seiskan jalkeen Durkha-Didi oli tehnyt mulle aamupalaks lettuja ja lettutaikinaan laittanut banaania. Aivan mielettoman ihanaa nautittuna hillon kanssa.

Lounaan jalkeen juttelin Rinan kanssa, joka siis pyorittaa tata orpokotia aitinsa kanssa, ja kuulin kaikkee mielenkiintoista lapsista ja orpokodin historiasta. Tutustuin myos Rinan mieheen Santosiin, joka on aivan kasittamattoman huikea tapaus. Viiden minuutin jalkeen tuntuu kuin olisit tuntenut tyypin jo vuosia. Santos on kaikenlisaksi turismi- ja matkailualalla, joten han lupautui mielellaan auttamaan reissujen jarkkailyssa. Esimerkiksi Pokharan reissu Annapurnan juurelle ja Chitiwanin luonnonpuistoon safarille.

Nyt tuntuu, etta mikaan ei voi menna pieleen ja etta riittaakohan tama mun 4kk mihinkaan. Aion nimittain oottaa, etta muut vapaaehtoiset saapuvat ja vaha kysella kiinnostaisko niita sit lahtee porukalla Pokharaan. Vapaaehtoisiahan on nyt siis tuloss lokakuussa 3 ja marraskuussa 2, eli porukkaa tulee olemaan ihan tungokseski asti. Lokakuussa tulevat ovat suomalaisia (Ei varmuutta, mutta en keksi mista esim Anniina ja Elina tulisivat ellei Suomesta..) ja marraskuussa tulevat Kandasta.

Nain tanaan ikkunasta jonkun saukon nakosen otuksen. Kipitti pikku polkua talon takana ja pysahty hetkeks seisomaan kuin mangustit. Sitten se jatkoi matkaa ja pujahti riisipeltoon. Mukavan oloinen pikku otus. Saiskohan semmosen ottaa lemmikiks, ku polloja en oo viela nahny missaan? Apinoita oli keskustassa, mutta ne ei ollu sopoja eika pienia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti