Morjesta vaan. Talla hetkella tosiaan Bangkokissa, jonne saavuttiin tanaan iltapaivalla. Kaytiin syomassa paivallista tossa katukioskilla ja oli tosi hyvaa ruokaa. Oli myos pakko kayda Burger Kingissa, kun se nyt sattui vastaan kavellessamme ympariinsa. En oo muuten ikina syony niin hyvan makuista hampparia. Onhan siita edellisesta jo yli nelja kuukautta.
Viimeiset paivat CWC:lla meni lasten kanssa pyoriessa ja kaytiin myos keskustassa ostelemassa vahan matkamuistoja ja joululahjoja. Perjantai oli sitten meidan viimenen paiva ja oli tosi haikeeta sanoo hyvastit kaikille lapsille. Aion ehdottomasti palata viela, mutta en tosiaan osaa sanoa, etta kuinka pitkaan menee ennen kuin paasen takasin. Lupasin tulla takaisin viimestaan sitten, kun valmistun, mutta toivottavasti saan aikaseksi palata ennen sita.
Paatokseni lahtea vapaaehtoiseksi juuri Nepaliin ja etta paadyin Children Welfare Centeriin oli elamani yksi parhaista paatoksista ja kokemuksista. Jos joku nyt miettii vapaaehtoiseksi lahtoa, niin suosittelen ehdottomasti kaikille ainakin tata kyseista paikkaa. Henkilokunta ja lapset ovat aivan mielettoman upeita ja aika siella hurahtaa hetkessa.
Laitan viela jonkun paivityksen viimeisista paivista lasten kanssa kuvien kera.

Kiva kuulla että kokemuksesi Nepalissa on ollut antoisa:) Tuntuiko sinusta siltä, että kykenit oikeasti auttamaan? Siis tuntuiko, että tekemästi työ oli oikeasti hyödyllistä? :) En siis arvostele mitenkään, mutta eihän se itsestäänselvyys ole että kaikki vapaaehtoistyö on aina hyödyllistä, vaikka kuinka haluaisi.
VastaaPoista- Roosa
Se että kenen mielestä arkiaskareissa auttaminen on "oikeasti" hyödyllistä työtä, voi olla monta mieltä. Mutta mielestäni se, että olin siellä 4kk helpotti heidän eloaan enemmän. Olin auttamassa ja mm. "vapauttamassa" lapsia osista kotitöistä, jolloin heille jäi enemmän aikaa muuhun. Henkilökunnan töissä pystyin myös auttamaan, jolloin hommat hoituivat nopeammin ja he pääsivät aikaisemmin seuraavan työn pariin. Autoimme myös Rinaa valmistelemaan esityksiä Australian kiertuetta varten ja siirsin kaikkien lapsien koulumenestykset exceliin, joten hänen on helppo päivitellä niitä tulevaisuudessa sinne.
PoistaEli: Kyllä tunsin itseni hyödylliseksi.
Kiva kuulla:) Olen kyllä itsekin ajatellut että tällainen ruohonjuuritasolla auttaminenkin on tärkeää, mutta lähipiiristä löytyy niitäkin, joiden mielestä "pitäisi ensin opiskella kunnon ammatti ja mennä vasta sitten auttamaan eikä vain varastaa paikallisten töitä". Minkä käsityksen minä olen saanut, niin eipä esimerkiksi tämä sinun työskentelysi mitään 'paikallisten töiden ryöstelyä' ollut ... :D
VastaaPoistaEhkäpä siis on parempi uskoa sinua, kun kerta olet oikeasti tehnytkin vapaaehtoistyötä, eikä vain vanhempien ihmisten luuloja ja olettamuksia siitä, millaista se tulisi olemaan... :)
Vapaaehtoistyöntekijäksi lähteminen ei mielestäni varasta kenenkään paikallisen työmahdollisuuksia, sillä:
Poista1. vapaaehtoiset ovat vain lyhyen ajan maassa ja
2. kukaan paikallisista ei lähde tekemään tämmöistä avustusta ilmaiseksi ja ainakaan tämä orpokoti ei pysty maksamaan palkkaa enää yhdellekään ylimääräiselle työntekijälle.
Joten siitä, että tulin ulkomailta nepalilaiseen lastenkotiin ihan vain auttamaan, oli vain hyötyä lastenkodille, mutta myös moni muu hyötyi siitä, sillä kävin matkustelemassa Nepalissa ja ostin tuliaisia.. Tuin siis paikallisia yrityksiä.
Eli voit huoletta sanoa, että ei vapaaehtoistyö kenenkään työtä varasta. Monessa paikassa vapaaehtoistyön avulla luodaan lisää työpaikkoja maahan (kuten perustamalla sairaaloita jne). Vapaaehtoistyöhän on nimenomaan sitä, että tehdään hommia mihin ei ole osaajia tai tekijöitä kyseisessä maassa.