Helsinkiin on palattu ja joulut vietetty, eli nyt on vihdoinkin aika tehdä se viimeinen postaus.
Viimeisellä viikolla en oikeastaan tajunnut, että loppu häämöttää jo niin pian. Ainut asia mistä lähdön lähenemisen huomasi oli se, että lapset kyselivät kokoajan lähtöpäivämäärää ja sitä, miten pitkä aika siihen on. Päivät sujuivat kuitenkin ihan niinkuin ennenkin, kello kuuden heräämisineen ym. Edessä oleva Bangkokin reissu houkutti, joten sitä odotti innolla, mutta lähtö paikasta joka oli ollut koti 4kk aikana, tuntui haikealta.
Viimeisellä viikolla vanhimmilla lapsilla oli koeviikko meneillään, joten he lähtivät aamulla aikaisin kokeeseen ja saapuivat puoleen päivään mennessä. Heidän seurassa ei kuitenkaan hirveästi viittinyt olla, ettei kokeisiin luku häiriintyisi. Autoin kuitenkin heitä kyselemällä aihealueista. Tähän asti on ollut semmonen fiilis, että ei siitä oman koulun loppumisesta nyt niin kauan ole ja kyllähän mä nyt ne aihealueet, joita viimeisenä vuonna käytiin, muistan. Mutta arvatkaa vaan muistinko. Niinpäniin. Aika surkeasti muistin toisen maailman sodan tärkeitä päivämääriä tai dipoli-dipoli sidoksen ominaisuuksia..
Kun nuoremmat lapset pääsivät koulusta harrastettiin edelleen samoja aktiviteetteja kuten aiemminkin eli vesiputouksella käyntiä ja ulkoleikkejä. Pelattiin myös paljon sulkapalloa.
Pari päivää ennen lähtöäni kävimme vapaaehtoisten kesken elokuvissa katsomassa "Life Of Pi", joka oli muuten erittäin hyvä. Täytyy se kirja etsiä jostain käsiin ja lukea. Ostin myös hieman tuliaisia ja joululahjoja.
Torstaina kävimme Anniinan kanssa teettämässä hennatatuoinnit, mutta itselläni se ei kestänyt kuin puolitoista viikkoa. Eli suomeen saavutessa kädessä oli enää hyvin himmeä kuvio. En tietenkään muistanut ottaa kuvaa siitä omalla kameralla ja ainut kuva löytyy valmistusvaiheesta Anskun kamerasta...
Saavuin Suomeen 21.12, -12 asteen pakkaseen sandaaleissa. Ei se nyt niin mahdoton yhdistelmä ollut, kun pääsin lentokentältä suoraan autoon ja autosta sitten suoraan kotiin. Bangkokista lähtiessä nauratti, kun matkalaukku painoi 19,9 kiloa, kun yläraja oli 20kilossa! Tarkkaan olin osannut tavarat pakata.
Niin että semmoinen reissu. Ihanaa oli, mutta on kyllä ollut ihanaa olla takasin kotona. Kaikki muut tavarat pääsivät turvallisesti kotiin paitsi kännykkä, joka hävisi Delhin lentokentällä juuri ennen Finnairin koneeseen nousua. (Olin siis nukkunut lentokentällä pari tuntia ja siirryin lähtölaiturille. Laiturilla huomaan, että kännykkä ei ole enää taskussa ja palaan nukkumispaikalle, niin kännykkää ei ole sielläkään..)
Kiitos kaikille lukijoille, sillä en varmaan olisi tätä blogia jaksanut päivitellä, ellei kukaan olisi vaivautunut sitä lukemaan.
Viimeisellä viikolla en oikeastaan tajunnut, että loppu häämöttää jo niin pian. Ainut asia mistä lähdön lähenemisen huomasi oli se, että lapset kyselivät kokoajan lähtöpäivämäärää ja sitä, miten pitkä aika siihen on. Päivät sujuivat kuitenkin ihan niinkuin ennenkin, kello kuuden heräämisineen ym. Edessä oleva Bangkokin reissu houkutti, joten sitä odotti innolla, mutta lähtö paikasta joka oli ollut koti 4kk aikana, tuntui haikealta.
Viimeisellä viikolla vanhimmilla lapsilla oli koeviikko meneillään, joten he lähtivät aamulla aikaisin kokeeseen ja saapuivat puoleen päivään mennessä. Heidän seurassa ei kuitenkaan hirveästi viittinyt olla, ettei kokeisiin luku häiriintyisi. Autoin kuitenkin heitä kyselemällä aihealueista. Tähän asti on ollut semmonen fiilis, että ei siitä oman koulun loppumisesta nyt niin kauan ole ja kyllähän mä nyt ne aihealueet, joita viimeisenä vuonna käytiin, muistan. Mutta arvatkaa vaan muistinko. Niinpäniin. Aika surkeasti muistin toisen maailman sodan tärkeitä päivämääriä tai dipoli-dipoli sidoksen ominaisuuksia..
Kun nuoremmat lapset pääsivät koulusta harrastettiin edelleen samoja aktiviteetteja kuten aiemminkin eli vesiputouksella käyntiä ja ulkoleikkejä. Pelattiin myös paljon sulkapalloa.
 |
| Nishan poseeraa paluumatkalla vesiputoukselta. |
 |
| Pojat valmiina menossa kouluun, mutta missä tytöt? |
 |
| Takana: Clayton ja Harrison, Edessä: Minä, Durga, Sita, Sian, Nabin ja Mami |
Pari päivää ennen lähtöäni kävimme vapaaehtoisten kesken elokuvissa katsomassa "Life Of Pi", joka oli muuten erittäin hyvä. Täytyy se kirja etsiä jostain käsiin ja lukea. Ostin myös hieman tuliaisia ja joululahjoja.
Torstaina kävimme Anniinan kanssa teettämässä hennatatuoinnit, mutta itselläni se ei kestänyt kuin puolitoista viikkoa. Eli suomeen saavutessa kädessä oli enää hyvin himmeä kuvio. En tietenkään muistanut ottaa kuvaa siitä omalla kameralla ja ainut kuva löytyy valmistusvaiheesta Anskun kamerasta...
Saavuin Suomeen 21.12, -12 asteen pakkaseen sandaaleissa. Ei se nyt niin mahdoton yhdistelmä ollut, kun pääsin lentokentältä suoraan autoon ja autosta sitten suoraan kotiin. Bangkokista lähtiessä nauratti, kun matkalaukku painoi 19,9 kiloa, kun yläraja oli 20kilossa! Tarkkaan olin osannut tavarat pakata.
Niin että semmoinen reissu. Ihanaa oli, mutta on kyllä ollut ihanaa olla takasin kotona. Kaikki muut tavarat pääsivät turvallisesti kotiin paitsi kännykkä, joka hävisi Delhin lentokentällä juuri ennen Finnairin koneeseen nousua. (Olin siis nukkunut lentokentällä pari tuntia ja siirryin lähtölaiturille. Laiturilla huomaan, että kännykkä ei ole enää taskussa ja palaan nukkumispaikalle, niin kännykkää ei ole sielläkään..)
Kiitos kaikille lukijoille, sillä en varmaan olisi tätä blogia jaksanut päivitellä, ellei kukaan olisi vaivautunut sitä lukemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti