Oon uinu nyt yhteensa joku 4km. Mua vielaki naurattaa siella uimalassa, se miten aikuiset miehet vaan kikattaa, kun meen ohi. Haha. Tanaan en tosin kayny uimassa, vaan pidin lepopaivan ja katottiin Rinan lasten kanssa Disneyn animaatio "Megamind". Kavin myos kavelemassa tassa ymparistossa ja on tosi kivan nakosta. Talot ovat hienoja ja kauppoja loytyy jokaisen rakennuksen katutasossa. Taalla on muutenkin tapana tehda taloista hienoja ja pylvaita seka muita koristuksia loytyy jokaiselta, joka vaan pystyy ne taloonsa rakentamaan. Sit talot ei oo pohjaratkaisultaan nelioita tai suorakulmioita, vaan mita enemman kaikennakoista mutkaa ja parveketta sen parempi.
Oon viihtyny taalla Rinan luona tosi hyvin. Kaikki on tosi mukavia ja taalla suomalainen ajatus "en halua olla vaivaksi" taytyy kyl heittaa roskiin, koska vaikka miten yritat auttaa kotiaskareissa tai muissa, niin sinut kasketaan pois katsomaan televisiota tai tekemaan jotain muuta. Mulle siis valmistetaan aamupala (paahtoleipaa ja paistettu kananmuna) ja kannetaan jopa lautasella poytaan. Tahan paapomiseen oli haastavaa tottua, mutta kun et voi mitaan tehda (etka saa tehda), niin siina sitten vaan istun poydassa ja odotan, etta saan aamupalaa. Orpokodissa mulle myos valmistetaan aamupala ja saan sen poytaan, mutta siella se on vahan eri asia ja helpompi hyvaksya, kun kokki on meidan tyontekijoiden palveluksessa. Toisaalta autan Durkha-Didia (kokki) ruuanlaitossa ja muissakin asioissa, seka saan tiskata aina omat astiat. Niinpa en tunne, etta olisin niin suureksi vaivaksi, kuin taalla.
Ymmarran kylla idean, etta vieras on vieras ja isantavaelle on kunnia huolehtia sen hyvinvoinnista ja muusta. Mutta kun en tunne itseani niinkaan vieraaksi, vaan enemmankin valiaikaiseksi asukkaaksi. No ei taa nyt mikaan suuri ongelma mulle ole, mutta jotain mika on saanut miettimaan kayttaytymista.
Yks asia mihin oon oppinu myos suhtautumaan uudella tavalla taalla Nepalissa on sahko. Ei ole yhtaan itsestaanselvyys, etta valot syttyy, kun painat katkaisinta, joten kun on sahkoa lataan kannykan, enka odota etta akku loppuu, silla silloin ei ehka saakaan akkua ladattua.
Oon viihtyny taalla Rinan luona tosi hyvin. Kaikki on tosi mukavia ja taalla suomalainen ajatus "en halua olla vaivaksi" taytyy kyl heittaa roskiin, koska vaikka miten yritat auttaa kotiaskareissa tai muissa, niin sinut kasketaan pois katsomaan televisiota tai tekemaan jotain muuta. Mulle siis valmistetaan aamupala (paahtoleipaa ja paistettu kananmuna) ja kannetaan jopa lautasella poytaan. Tahan paapomiseen oli haastavaa tottua, mutta kun et voi mitaan tehda (etka saa tehda), niin siina sitten vaan istun poydassa ja odotan, etta saan aamupalaa. Orpokodissa mulle myos valmistetaan aamupala ja saan sen poytaan, mutta siella se on vahan eri asia ja helpompi hyvaksya, kun kokki on meidan tyontekijoiden palveluksessa. Toisaalta autan Durkha-Didia (kokki) ruuanlaitossa ja muissakin asioissa, seka saan tiskata aina omat astiat. Niinpa en tunne, etta olisin niin suureksi vaivaksi, kuin taalla.
Ymmarran kylla idean, etta vieras on vieras ja isantavaelle on kunnia huolehtia sen hyvinvoinnista ja muusta. Mutta kun en tunne itseani niinkaan vieraaksi, vaan enemmankin valiaikaiseksi asukkaaksi. No ei taa nyt mikaan suuri ongelma mulle ole, mutta jotain mika on saanut miettimaan kayttaytymista.
Yks asia mihin oon oppinu myos suhtautumaan uudella tavalla taalla Nepalissa on sahko. Ei ole yhtaan itsestaanselvyys, etta valot syttyy, kun painat katkaisinta, joten kun on sahkoa lataan kannykan, enka odota etta akku loppuu, silla silloin ei ehka saakaan akkua ladattua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti